Osa 22: Rakkauden luomuksia
Leijonankita ja Artemis olivat panostaneet ahkerasti Kosmiseen Kylpylä -yritykseensä, ja lopulta kovan työn jälkeen heidän yrityksensä saavutti 10. tason. Tähti oli liian nuori jäämään kotiin yksin, joten hän viettikin suuren osan vapaa-ajastaan kylpylätontilla omia mehubisneksiä pyöritellen. Tähdelle valkeni jo hyvin nuorella iällä, miten rahaa tienataan. Kaiken hälinän keskellä Leijonankidalla ja Artemiksella oli tapana pitää lyhyitä meditointituokioita tukemaan hyvinvointiaan ja tietoista läsnäoloa.
Koska edellinen yritys oli jo saavuttanut huippunsa, päätti Leijonankita kekseliäänä Vesimiehenä avata jälleen uuden yrityksen. Tällä kertaa kaksikko perusti taideliikkeen, jossa he myivät naurettavan kalliita itsetehtyjä käsitöitä. Myös Tiikerililja ja Scorpious lahjoittivat ylimääräisiä tuotoksiaan myyntiin viemästä tilaa kotoaan.
Myynnit lähtivät nousukiitoon nopeasti. Kosmoskädet-kauppa sai välittömästi arvostusta hyvästä asiakaspalvelusta ja laadukkaista tuotteista. Ostajien joukossa oli myös lapsuusikään kasvanut Rosa-tyttö. Oli ehkä hitusen epäeettistä ylipuhua nuori tyttö ostamaan milloin mitäkin, mutta Artemis oli ainoastaan hyvillään kilisevästä kassakoneesta.
Simba-kissa oli kasvanut täysikasvuiseksi, ja hänen pienen pentukarvansa päälle kasvoi tuuhea ylväs turkki. Simba päätettiin laittaa töihin palvelualalle. Varsinkin Artemis oli täysin innoissaan erilaisten temppujen opettamisesta Simballe. Yhdessä vaiheessa hänen kaikki kuusi toivettaan liittyivät Simban uusien temppujen opettamiseen. Simba oli totteleva kissa, mutta välillä työt ottivat niin koville, että hän halusi pitää omaa vapaata.
Tähden synttärit koittivat, ja Leijonankita oli päättänyt järjestää suuremmanlaiset juhlat tyttärelleen. Musiikki pauhasi, ja vieraat tanssivat hullaantuneina. Mukana oli myös teini-iän saavuttanut Ruusu. Toisten tanssi ei niinkään tehnyt vaikutusta Tähteen. Ennemminkin se näytti vaan nololta. Tyttö asetteli hiuksiaan ja yritti näyttää kunniakkaalta astellessaan väkijoukon läpi.
Synttärikakku odotti päivänsankaria, ja ihmislauma hipui sen äärelle Tähden johdattamana. Simit hurrasivat ja pyörittivät juhlavempeleitään. Tilanne huipentui, kun Tähti puhalsi kynttilät, ja kaikki saivat kakkua! Juhlat kestivät myöhään yöhön, ja kaikilla oli hauskaa!
Tähdestä kasvoi viehättävä ja hurmaava tyttö! Tähden uusi lempiväri olikin punainen tytön huomatessa, miten harmoniselta kyseinen väri näytti hänen yllään. Tähti oli viettänyt lapsuutensa hyvin rahahenkisessä ympäristössä, ja hän oli päättänyt kulkea itsekin vanhempiensa jalanjäljissä kohti valtaa ja mammonaa. Tähti ihaili vanhempiensa saavutuksia ja halusi löytää oman menestystarinansa. Sen eteen hän oli valmis opiskelemaan ahkerasti.
Leijonankita ja Artemis päättivät järjestää aivan erityisen lahjan teiniksi kasvaneelle Tähdelle: He lähtivät kaikki lomamatkalle Takemizu-kylään. Tähdellä oli suunnitelmissa tavata söpöjä poikia ja flirttailla näiden kanssa. Leijonankita puolestaan oli tohkeissaan oppimassa kaikkia itämaisia tapoja. Hän olikin jo melkoinen maailman matkailija edellisten lomien ansiosta.
Kiinnostavia nuorukaisia löytyikin paljon! Tähti oli varsin kaunis, hurmaava ja taitava sanoistaan, joten hän ehdottomasti erottui joukosta. Monet pojat olivat Tähden makuun, ja tyttö flirttaili heidän kaikkien kanssa! Yhden pojan kanssa Tähti tuli kuitenkin parhaiten juttuun, ja tämä onnekas sim oli Elmeri. Teinit ystävystyivät, ja poika vannoi saapuvansa käymään myös Tähden hotellilla, mikäli tyttö hänet vain sinne kutsuisi.
Myös Leijonankidan ja Artemiksen romanssi kukoisti. Arjessa kaksikko oli aina kiireinen tekemään omia juttujaan, mutta lomilla he aina hurmaantuivat toisistaan niin kovasti, ettei heitä meinannut saada irti toisistaan. Onneksi Tähti hoiti tyylikkäästi erakon kanssa jutustelun. Vanha mies opetti perheelle tai chin taidon ja kertoi muinaisen kertomuksen lohikäärmeen voimista.
Ninja oli tapansa mukaan melkoinen päänvaiva, mutta monen yrityksen jälkeen kaikki oppivat lopulta aineettoman siirtymisen ilman halki. Hyvän onnen puistossa Vaahterat olivat vähemmän onnekkaita toivomuskaivon kanssa. Vaurauden jumala kuitenkin johdatti perheen erittäin onnekkaasti rahalöytöön retkellä.
Tähti löysi ihan erityisiä keinoja rahan tienaukseen. Luovana siminä Tähti räppäsi lennosta itse keksimiään riimejä. Monet paikalliset ja turistit olivat vaikuttuneita tästä mahtavasta esiintymisestä, ja Tähti tienasi satasia muutamissa minuuteissa. Ylpeänä hän kilisteli rahakippoaan.
Oli loman viimeinen ilta, ja Tähti pyysi Elmerin treffeille. Nuoret valvoivat koko yön ja suukottelivat rauhallisessa hiljaisuudessa. Tähti oli sydän syrjällä, kun hän joutuisi lähtemään takaisin kotiin ja jättämään Elmerin tänne. Tähti ei olisi ikinä osannut kuvitella löytävänsä tällaista yhteyttä jonkun kanssa, kun hän alussa oli vain kevyin mielin flirttaillut poikien kanssa. Tähti pyysi Elmeriä poikaystäväkseen, koska hän oli varpaitaan myöten rakastunut eikä halunnut päästää irti. Elmeri suostui seurusteluun, vaikka häntä mietityttikin, miten kaukosuhde toimisi.
Loman jälkeen Tähdestä kuoriutui oikea taitopistehirmu. Artemis ohjasi häntä puttailemaan karismapisteitä ja treenaamaan kuntopisteitä. Tähti halusi paljon stipendejä. Elmerin tapaamisen jälkeen Tähden huomio oli enemmän tulevaisuudessa ja yliopistoajassa, jolloin he voisivat olla taas yhdessä. Artemis kannusti tytärtään olemaan vahva, sillä hän ja Leijonankita olivat aikoinaan kokeneet saman, ja heidän suhteensa oli menestys!
Loma oli saanut myös uuden elämän aikaan! Artemis oli tullut yllättäen ei-suunnitellusti raskaaksi. Tähdestä oli lievästi sanottuna kiusallista seurata vanhempiensa lomalta tarttunutta lempeä kotonakin. Hän oli aina ollut vanhempiensa silmäterä, mutta pian hänen tulisi kasvaa ja totutella ajatukseen, että perheessä olisi joku muu, kuka saa suurimman huomion.
Artemis oli yrittänyt vaihtaa uudelle alalle töihin, mutta koska houkuttelevia työtarjouksia ei ilmaantunut, saattoi hän mielissään keskittyä raskausaikaan ja myydä omatekoista mehua vanhuksille. Juuri kun Artemis sitä vähiten osasi odottaa, hän saikin uuden työn liiketalousalalta, jossa hän saisi aloittaa synnytyksestä toivuttuaan.
Tähden vaahteraihoinen paras ystävä Ruusu järjesti toisinaan bileitä kotonaan, mihin Tähtikin osallistui. Tähti tutustui viimein myös paremmin hempeäasuiseen Rubiiniin. He molemmat olivat sisäistäneet kunnianhimoiset ja korkealle tähtäävät asenteet. Rubiini kertoi saaneensa luovuus- ja ruuanlaitto-stipendit, ja Tähti kertoi omista karisma-, kunto-, mekaniikkasaavutuksistaan.
Poikalapsi saapui maailmaan. Tähti ja Leijonankita hurrasivat iloisina! Poika nimettiin Kuutamoksi perittyään äitinsä vaalean ihon ja silmien värin. Leijonankidan suvusta periytyi mustat hiukset, mikä sopi yhteen öisen nimen kanssa.
Leijonankita oli pyörittänyt bisneksiään yksin Artemiksen raskauden aikana. Kun Kuutamo oli viimein syntynyt, pääsi Artemiskin auttamaan paikan päälle. Apua todellakin tarvittiin. Yritys kasvoi, ja kriitikon positiivinen arvio houkutteli paikalle vielä hurjasti enemmän asiakkaita! Hyllyt tyhjenivät sitä mukaan, kun uusia tuotteita asetettiin esille. Sinä päivänä Kosmoskädet saavutti myös 10. tason, ja Leijonankita alkoi pohtia taas uuden kaupan perustamista.
Kun vanhemmat olivat töissä, pienen Kuutamon hoito lankeutuikin Tähden tehtäväksi. Tyttö ei ollut tyytyväinen, kunnes vanhemmat lupautuivat palkinnoksi ostamaan lomakiinteistön Takemizu-kylästä. Tähden pitäisi nyt malttaa hoitaa pikkuveljeään, jotta hän pääsisi taas tapaamaan rakasta Elmeriään. Artemis pelkäsi edelleen vaippojen vaihtamista, vaikka kyse olikin hänen omista lapsistaan.
Kommentit
Lähetä kommentti