Osa 23: Platinamielialoja
Kuutamon synttäreitä juhlittiin suurella porukalla! Vieraat tanssahtelivat menevän musiikin tahtiin valtavalla ilolla! Koska suurin osa vieraista oli Leijonankidan ystäviä, Artemiksella oli enemmän aikaa keskittyä Kuutamoon. Yhdessä he harjoittelivat puhumista jo synttäreiden aikana. Tähti ja Tiikerililja tanssivat pitkään yhdessä, ja illan päätteeksi he olivat ystävät!
Artemis oli aloittanut uudessa työpaikassaan. Hän sai mainiota työsuhde-etuja, kuten limusiinikyydin päivittäin töihin. Artemis sai ylennyksiä hyvään tahtiin. Lopulta hän saavutti liiketalousuran huipun ja toteutti samalla jo toisen elämäntavoitteensa.
Leijonankita jäi kotiin päivisin huolehtimaan Kuutamosta. Pojilla oli hyvin aikaa opetella kävelemään, ja Kuutamo olikin oikea luonnonlahjakkuus! Leijonankita oli tyytyväinen, että poika tuntui oppivan taaperon taitoja kuin itsestään. Tällöin ehtisi itsekin keskittyä omiin juttuihinsa kuten rahan tienaamiseen.
Leijonankita oli avannut jälleen uuden yrityksen. Eläinpuun-yrityksessä myytiin lemmikkejä ja niiden tavaroita kalliiseen hintaan tietenkin. Kriitikko arvosteli tämänkin kaupan jälleen loistavaksi, ja uusia asiakkaita saapui ostoksille. Avajaispäivänä yritys nousi jo 4. tasolle.
Leijonankita ja Artemis olivat itsekin ennättäneet harmaantua, kun Kuutamo-kuopuksen syntymäpäiväjuhlat koittivat. Kuutamoa varten pistettiin pystyyn kunnon juhlat, ja iloiset torven soitot valloittivat koko ruokailutilan.
Juhlimaan oli kutsuttu myös Tiikerililjan tytär Rubiini ja tämän kihlattu Pietari kampukselta. Tähdestä ja Rubiinista oli tullut hyviä ystäviä, ja Tähti kuunteli uteliaana serkkunsa kertomuksia yliopistolta. Tähden oma yliopistokokemus oli jo nurkan takana. Sitä ennen oli kuitenkin nautittava juhlaillasta ja maukkaasta synttärikakusta.
Kuutamosta kasvoi vauhdikas poika! Nuorempi poika sai Tähden vanhan lapsekkaamman huoneen omakseen. Tähti puolestaan muutti isovanhempiensa entiseen vaahteralehtihuoneeseen, jonne myös hänen rakas pianonsa oli sijoitettu. Kuutamokin tykkäsi harjoitella pianon soittamista ennen kouluun lähtöä. Vanhemmat järjestivät myös Kuutamon yksityiskoulun oppilaaksi.
Leijonankidan lemmikkiliike oli noussut kansan suureen suosioon. Simit olivat hullaantuneet ajatuksesta saada itselleen suloinen karvakaveri kotiin! Päivät olivat rankkoja ja kiireisiä, mutta vanhanakin pariskunta pysyi vauhdissa mukana. Lopulta yritys saavutti korkeimman mahdollisen tason, ja Leijonankita toteutti jälleen yhden elämäntavoitteistaan viiden huippuyrityksen omistajana!
Saarnilla ei ollut tilaisuutta tavata elävänä lastenlapsiaan, mutta hän keksi keinot tehdä tuttavuutta jopa haudan takaa. Saarni näyttäytyi mielellään varsinkin Kuutamolle, mistä tämä säikähti pahemman kerran. Artemis näki myös vilahduksia Saarnista ja koitti rauhoitella poikaansa. Vaikka Saarni tarkoittaisikin hyvää, yllättävät kohtaamiset tuntuivat Kuutamosta silti epämiellyttäviltä.
Leijonankita ja Artemis toteuttivat Tähden hartaan toiveen. Vanhemmat ostivat ylellisen loma-asunnon Takemizu-kylästä. Perhe lähti matkalle Tähden aikuisuuden kynnyksellä, jolloin tytöllä ja tämän rakkaalla Elmerillä olisi täydellinen tilaisuus suunnitella mahdollisia yhteisiä opintoja Outolaaksossa. Loma-asunnossa kaikilla oli aikaa kehittää itselle mieluisia taitoja: vanhukset olivat kiinnostuneet ruuanlaitosta ja Tähti puolestaan logiikasta.
Tähdestä oli mahtavaa päästä viimein viettämään aikaa edellisellä lomalla tutustumiensa ystävien kanssa. Myös Kuutamokin tutustui uusiin simeihin isosiskonsa esimerkkiä seuraten.
Tähti oli edelleen intohimoinen tanssista, ja hän tanssi myös osa-aikatyössään. Takemizu-kylän asukkaat seurasivat innoissaan vierailijan omalaatuisia tanssiliikkeitä, ja Tähti sai paljon ihailua ja rahaa jälleen myös räppäystaidoillaan. Hänen rytminsä ja lyriikkansa ihastuttivat kaikki!
Kuutamo oli lumoutunut kaikesta näkemästään, ja hän oli kaiken aikaa kiinni kamerassa ikuistaessaan kauniita maisemia. Perhe vei Kuutamon salaiselle tontille kuulemaan lohikäärmeen tarusta, ja myös ninja opetti pojalle välittömästi aineettoman liikkumisen salaisen taidon. Vanhukset olivat tyytyväisiä, kun heidän lapsillaan oli paljon tekemistä. Pariskunnalla oli jälleen aikaa toisilleen, ja he kävivät treffeillä kauniin keväisten maisemien ympäröimänä.
Takemizu-kylän rauhallisuus oli Tähdelle täydellistä aikaa syventyä itseensä. Tähti tykkäsi maadoittua luonnossa. Hänellä oli tapana visualisoida vahvat puunjuuret, jotka kasvoivat hänen kehostaan syvälle maahan. Juurien kautta hänen kehoonsa nousi energiaa, ja tämä energia kasvoi hänen sydämestään ylvääksi vaahterapuuksi. Tähti huomasi käsiensä kohoavan kuin puun oksat. Nämä mielikuvat muistuttivat siitä magneettisesta energiasta, joka hänen sisällään oli, ja kuinka nimensä mukaisesti hän oli syntynyt loistamaan kuin tähti yötaivaalla.
Tähti ja Elmeri kohtasivat pitkän kaukosuhteen jälkeen Vaahteroiden loma-asunnolla, ja teinit kävivät myös yhdessä treffeillä iltaisin. Vetovoima heidän välillään oli vieläkin olemassa etäisyyksistä huolimatta. Tähti tunsi itsensä niin onnelliseksi poikaystävänsä syleilyssä, että hän tiesi tämän olevan se oikea. Elmerilläkin oli tapana kertoa, kuinka Tähti oli kaunein sim maan päällä. Elmeri lupautui opiskelemaan yliopistotutkinnon Outolaaksossa Tähden kanssa, mistä molemmat olivat innoissaan!
Levänneenä ja onnellisena Tähdellä oli innostusta ja keskittymiskykyä opiskella ahkerasti. Taitopisteitä vaan sateli! Tähti oli opiskellut niin kovasti, että nyt hän tulisi saamaan kaikki taitostipendit!
Viimeisinä lomapäivinä perhe vietti lähinnä aikaa loma-asunnolla. Vanhukset saivat maksimoitua kaikki taidot, ja loppuloman he viettivät rentoutuen saunan lämmössä ja löylyissä. Leijonankita ja Artemis olivat suurimman osan elämästään olleet aina tekemässä jotain joko töissä tai yrityksissä. Nyt he löysivät rauhan myös ihan vain olemisesta. Olisi aika rauhoittua ja ryhtyä viettämään rentoja eläkepäiviä jatkossakin.
Loman jälkeen vanhemmat antoivat oppitunteja lapsilleen urapalkinnoilla. Tähti maksimoi kunto- ja karismapisteet. Kuutamo innostui monenlaisista opinnoista, kuten kuntoilusta, siivouksesta ja ruuanlaitosta. Leijonankita ja Artemis tahtoivat nähdä lastensa menestyvän, ja siksi he olivat tiukkoja ja ankaria. Kun on mielenkiintoa oppimiseen, suurempikin painostus voi tuntua juuri sopivalta.
Kommentit
Lähetä kommentti